Evento Awards > Info > Tuomaristo

Tuomaristo

Paula Kauppinen

Manager In-House Services, VTT

Kerro minkälaista roolia tapahtumat ovat näytelleet urallasi (oletko esim. ollut itse järjestämässä, tilaajana, puhujana, kouluttajana)?

Tapahtumat eri muodoissaan ovat olleet merkittävä osa työtäni jo toistakymmentä vuotta. Useimmiten toimin järjestäjänä, tilaajana tai tapahtumakoordinaattorina, mutta muutaman kerran on ollut ilo päästä myös puhujan rooliin. 

Mitkä asiat ratkaisevat, kun valitset yhteistyökumppaneita/palveluita tapahtumiisi? 

Puntaroin arvoa, jonka palveluntuottaja pystyy omalla osaamisellaan tuomaan tapahtuman onnistumiselle, tavoitteiden täyttymiselle ja osallistujakokemukselle. Ketteryys, innovatiivisuus ja kestävää kehitystä tukeva toiminta ovat tärkeitä. Kumppanuuteen kuuluu myös molemminpuolinen luottamus. 

Mihin asioihin kiinnität erityisesti huomiota arvioidessasi eri sarjojen ehdokkaita? Anna muutamia esimerkkejä.

Kiinnitän huomiota tapahtumakokonaisuuteen ja sen eri osien hallintaan, tavoitteisiin ja onnistumisen mittaamiseen. Eri tapahtumateknologioiden hyödyntäminen olisi mukava havaita. Osallistujan kokemuspolku myös kiinnostaa paljon. 

Mitä odotat Evento Awards -kilpailulta? 

Odotan mielenkiintoisia tapahtumatarinoita, uusia näkökulmia, oppimista ja tutustumista mukaviin tapahtuma-alan toimijoihin.